SF Anytime uudelleenarvioituna

Tässä taannoin kävin läpi kokemukseni SF Anytimen elokuvavuokrauksesta Panasonicin VieraTV:n kanssa. Nyt kaikki kupongit eli lahjakoodit on käytetty ja on aika päivittää tuota alkuperäistä arviota.

Jotain hyvää

Ensimmäinen leffa, Drive tökki HD-laatuisena pahasti ja epäilin pullonkaulaksi nettiäni. SD-laatuisen materiaalin kanssa pääsin sitten kurkkaamaan striimin vaatimaa kaistaa. Taloudessani on 81-yhteys josta käytäntö on osoittanut 6 megaa olevan maksimilataus. Alkuperäistä päätelmää tuki se, että sd-laatuinen video meni aikalailla maksimilatauksessa koko ajan. Silti materiaali ei tökkinyt.

Uskalikkona päätin sitten tehdä saman HD-laatuisen elokuvan kanssa. Yllätys oli suuri, kun lataus olikin pienempää koko elokuvan ajan. Liikuttiin noin 4 megan tuntumassa. Tätä hieman pähkäilin ja päättelin että hd ja sd koodataan eri tavalla. Olisiko jopa mahdollista että sd on mpeg2 ja hd olisi mpeg4 koodattua. En tätä ole tosin tarkistanutkaan. Mutta tämän jälkeen HD-laatuinen tavara on tullut ongelmitta telkkariin asti.

Jotain huonoa

Eräänä lauantai-iltapäivänä sitten ajattelin vuokrata tyttärelleni elokuvan. Valitettavasti tämä ei onnistunut. Sovellus ilmoitti vain virheestä ja Googlekaan ei paljastanut mitään. Ei auttanut muu kuin analoginen selvittely, eli puhelin kouraan ja tukeen soittamaan.

SF Anytimen tuki on Ruotsissa. Siis siellä maassa, jossa äidinkieli on ruotsi. Se kieli josta menin rimaa hipoen ylioppilaskirjoituksissa ja ammattikorkeassa läpi. Onneksi Johan (ei oikeasti, en muista hänen nimeään) osasi puhua englantia. Ja minä osaan myös sitä jonkin verran. Vikaa ei saatu selvitettyä mutta Johan ystävällisesti lupasi minulle uuden koodin menetetyn tilalle.

Jotain samaa

Valitettavaa on se, että koko kokeilujaksoni aikana en nähnyt minkäänmoista paranemista elokuvien vuokrauksen suhteen. Edelleen näppärin paikka valita elokuvat löytyy läppärin ruudulla. Mutta kun suosikkilista ei synkkaudu. Teknisellä tasolla tiedän tuon olevan haastavaa, koska todennäköisesti tietokoneella katsottava elokuva on järjestelmän kannalta eri kuin televisiolla katsottava. Kuluttajana minua ei voisi vähempää kiinnostaa moinen rajoitus. Tuon pitäisi toimia.

Kaikenkaikkiaan hyvin toimiva palvelu

SF Anytimestä jäi aika positiivinen kuva. Mielestäni edelleen tuolla on viilattavia asioita mm. haun ja leffojen selailun suhteen. Mikäli suosikkilistan synkkaus saataisiin toimimaan paranisi palvelun käyttö aika paljon. Leffavalikoima SF Anytimessa on kohtalaisen laaja ja mikä tärkeintä niissä on suomitekstitys. Ja alle kouluikäisten isänä pidin myös siitä, että tuolla on jonkin verran lastenohjelmia suomeksi dubattuna. Näiden löytäminen voisi olla hieman helpompaa.